Parhaat talvivarusteet taaperolle – mitä pieni lapsi oikeasti tarvitsee talveen?
Talvivarusteiden ostaminen taaperolle voi tuntua yllättävän vaikealta. Pitäisikö panostaa kalliiseen talvihaalariin? Tarvitaanko kahdet hanskat? Entä kuinka lämpimät talvikengät oikeasti kannattaa ostaa?
Kun lapsi on pieni, talvivaatteilta vaaditaan aika paljon. Niiden pitäisi pitää lämpimänä, mutta samalla lapsen pitäisi pystyä juoksemaan, kiipeilemään, istumaan pulkassa ja touhuamaan ilman, että vaatteet tuntuvat kömpelöiltä. Lisäksi suomalainen talvi voi tarkoittaa loskaa, pakkasta, räntää tai vettä.
Tänä vuonna päätin siis selvittää hieman tarkemmin, mitkä ovat parhaat talvivarusteet taaperolle, katsoin muun muassa ruotsalaisen Bäst-i-test.se:n vuoden 2026 testejä ja samalla mietin tietenkin sitä kaikkein tärkeintä kysymystä: mitkä näistä olisivat oikeasti järkeviä meidän taaperolle?
Sisältää affiliate-linkkejä. Jos päädyt ostamaan tuotteen linkkini kautta, saan ostoksesta pienen komission. Sinulle tästä ei aiheudu lisäkuluja.
Mitä taaperon talvivaatteissa kannattaa oikeasti huomioida?
Ennen kuin mennään tuotteisiin, haluan nostaa esiin yhden asian: kallein tai teknisin tuote ei automaattisesti ole paras juuri teidän lapsellenne.
Taaperon talvivaatteissa kiinnittäisin erityisesti huomiota näihin:
- vedenpitävyys – varsinkin loskassa ja märässä lumessa
- tuulenpitävyys
- lämpö
- hengittävyys
- liikkumisen helppous
- helppo pukeminen
- kestävyys
- sopiva koko
- mahdollisuus kerrostaa vaatetta
Esimerkiksi hyvä talvihaalari voi olla täysin riittävä, jos alla on oikeanlaiset kerrokset. Toisaalta liian iso haalari tai liian paksu välikerros voi tehdä liikkumisesta hankalaa.
1. Talvihaalari taaperolle – talven tärkein hankinta
Jos minun pitäisi valita vain yksi talvivaruste, johon käyttäisin aikaa ja vaivaa, se olisi ehdottomasti talvihaalari.
Taaperon talvihaalari joutuu nimittäin aika koville. Se päällä istutaan maassa, ryömitään lumessa, lasketaan mäkeä ja välillä kontataan loskalätäkössä.
Siksi pelkkä lämpimyys ei riitä. Haalarin pitää myös kestää kosteutta ja kulutusta.
Bäst i-testin talvihaalarisuosikit 2026
Ruotsalaisen Bäst-i-test.se:n vuoden 2026 vertailussa kolme ensimmäistä olivat:
- Didriksons Bjärven – testivoittaja: Testivoittaja ja erityisen kiinnostava vaihtoehto, jos haluat yhden haalarin, joka kestää kovaa käyttöä. Tässä minua houkutteli mahdollisuus pidentää hihoja ja lahkeita! Mahtava ominaisuus, joka pidentää käyttöikää.
- KappAhl KAXS Proxtec – paras budjettivalinta
- Reima Kirkas – paras premium-valinta: Bäst-i-testin premium-valinta. Reima on muutenkin suomalaiselle lapsiperheelle helppo vaihtoehto, sillä merkillä on paljon kokemusta nimenomaan pohjoisista sääolosuhteista. Tässä ihastuin siihen, että heijastimia oli oikeasti paljon. Kuitenkin hieman kritisoin haalarin väriä, toivoisin tulevaisuudessa enemmän värivaihtoehtoja (pinkkiä, punaista, kuvioita).
Testissä huomioitiin muun muassa lämmittävyys, vedenpitävyys, istuvuus, käytännöllisyys ja materiaalien toimivuus. Testit tehtiin talvikaudella 2025–2026 oikeassa käytössä. (Bäst i test)
Meidän valinta:
Reimalla on ollut aiempina vuosina useita testivoittajiksi merkittyjä malleja, kuten esimerkiksi Reimatec Stavanger ja Tromssa. Reima kertoo suunnittelevansa tuotteensa nimenomaan lasten liikkumista ja sääolosuhteita ajatellen. Varsinkin Stavanger on saanut paljon positiivisia arvosteluita.
Itse kallistuin haalari valinnassa Reiman Gotland – vedenpitävään talvihaalariin. Meillä on käytössä ollut aiemminkin Reiman haalareita, varsinkin välikautena. Reimassa olen erityisesti pitänyt siitä, että haalareissa on 6 cm kasvuvara. Suomen talvi kun on pitkä ja haalari on mahdollisesti käytössä loka-marraskuun vaihteesta pitkälle keväälle, niin kasvuvara on erittäin tärkeä ominaisuus. Lisäksi pienen tyttären äitinä, pidän siitä että lasten vaatteissa on väriä. Meille valikoituikin vaaleanpunainen haalari.
2. Taaperon talvihanskat – ehkä yllättävän tärkeä valinta
Talvihanskat ovat yksi niistä tuotteista, joiden kanssa olen huomannut, että tietyt ominaisuudet on täytyttävä.
Jos hanskat kastuvat heti tai lapsi saa ne jatkuvasti pois kädestä, ei paljon lämmitä se, että ne näyttävät hyvältä.
Pienen lapsen kohdalla valitsisin mieluummin lämpimät ja kunnolla käteen istuvat tumput kuin ohuet hanskat, joissa sormien liikuttaminen onnistuu paremmin mutta kädet palelevat.
Bäst i-testin parhaat talvihanskat 2026
Ruotsalaisen Bäst-i-test.se:n vertailussa kolme kärkeä olivat:
1. Polarn O. Pyret Weather Pro Blizzard – testivoittaja
2. Hestra Gauntlet CZone Jr – premium-valinta
3. Didriksons Biggles Kid’s Mittens – budjettivalinta (Bäst i test)
Meidän valinta:
Tässä kohtaa Polarn O. Pyretin talvihanskat päätyivät meidän ostoskoriimme. Pienen lapsen kanssa arvostan todella paljon sitä, että hanskat ovat helppo pukea, riittävän pitkät ja pysyvät oikeasti kädessä.
3. Taaperon talvikengät – lämpimät, mutta eivät liian kömpelöt
Talvikengissä olen itse sitä mieltä, että istuvuus menee kaiken edelle.
Liian pieni kenkä palelluttaa helposti varpaat, mutta myös liian suuri ja painava kenkä voi olla pienelle lapselle hankala kävellä.
Taaperon talvikengissä etsisin:
- vedenpitävyyttä
- lämpöä
- hyvää pitoa
- keveyttä
- helppoa pukemista
- riittävää tilaa varpaille
- säätömahdollisuutta
Talvikengistä voit lukea myöhemmin lisää omasta postauksesta.
4. Merinovillainen aluskerrasto – lämmin ja helppo kerros talvipukeutumiseen
Taaperon talvipukeutumisessa hyvä merinovillainen aluskerrasto on mielestäni yksi niistä hankinnoista, joihin kannattaa panostaa. Kun aluskerros on lämmin ja hengittävä, päälle ei tarvitse pukea montaa paksua vaatekerrosta.
Merinovilla on erityisen kätevä talvella, koska se lämmittää myös kosteana ja siirtää kosteutta pois iholta. Se auttaa pitämään lapsen olon miellyttävänä sekä pakkasella että silloin, kun ulkona touhutessa tulee lämmin.
Taaperolla arvostan myös sitä, että hyvä merinokerrasto on pehmeä ja joustava. Lapsi pystyy liikkumaan vapaasti, eikä vaatteita tarvitse olla montaa kerrosta päällekkäin.
Meillä on käytössä Polarn O. Pyretin merinohaalari, ja juuri tällainen yksiosainen merinovillakerros on ollut meille todella kätevä. Se on helppo pukea talvihaalarin alle ja toimii hyvin silloin, kun ulkona on oikeasti kylmä.
5. Pipo, kauluri ja villasukat – pienet asiat, joilla on iso merkitys
Taaperon talvivarusteita ei tietenkään rakenneta pelkästä haalarista.
Hyvä kokonaisuus voisi olla esimerkiksi:
Pään alueelle
- lämmin merinovillapipo
- tarvittaessa kypärämyssy
- kauluri, joka pysyy hyvin paikoillaan
Jalkoihin
- merinovillasukat
- villasukat
- lämpimät talvikengät
Käsiin
- lämpimät tumput
- tarvittaessa varahanskat mukaan
Tässä kohtaa en välttämättä lähtisi metsästämään yhtä tiettyä testivoittajaa jokaiseen pieneen asusteeseen. Taaperon kanssa käytännöllisyys ja sopivuus ratkaisevat todella paljon.
Jos esimerkiksi pipo valuu jatkuvasti silmille tai kauluri pyörii pois paikaltaan, ei sillä ole väliä kuinka hyvä materiaali siinä on, jos se ei millään istu kunnolla.
Entä tarvitseeko taapero kaksi talvihaalaria?
Tämä on kysymys, jota olen itsekin pyöritellyt.
Yksi hyvä talvihaalari voi aivan hyvin riittää, jos se ehtii kuivua käyttökertojen välissä ja lapsella on esimerkiksi varahaalari päiväkodissa.
Mutta jos lapsi viettää paljon aikaa ulkona, toinen haalari voi olla arjen pelastus.
Itse en kuitenkaan ostaisi automaattisesti kahta kallista premium-talvihaalaria.
Sen sijaan voisin tehdä näin:
1. yksi laadukas ja todella vedenpitävä talvihaalari
2. toinen edullisempi varahaalari esimerkiksi alelaarista tai käytettynä
Näin kaikkein arvokkaimman vaatteen ei tarvitse olla ainoa vaihtoehto.
Mihin me lopulta päädyimme?
Kaiken tämän vertailun jälkeen oli aika tehdä meidän omat valinnat. Vaikka testituloksista ja eri merkeistä löytyi paljon hyviä vaihtoehtoja, lopulta tärkeintä oli miettiä, mikä toimii juuri meidän taaperon arjessa.
Halusin talvivarusteilta ennen kaikkea lämpöä, vedenpitävyyttä, helppoutta ja sitä, että vaatteissa on mukava liikkua. Kaikkea ei myöskään tarvitse hankkia samalta merkiltä, vaan eri kategorioissa voi valita juuri sen tuotteen, joka tuntuu omaan käyttöön parhaalta.
Tämän vertailun jälkeen meidän tilaukseen päätyivät seuraavat:
Meidän taaperon talvivarusteet
Talvihaalari: Reima Gotland
Talvihaalariksi päädyimme Reima Gotlandiin. Halusin panostaa laadukkaaseen ja kunnolla talviolosuhteisiin sopivaan haalariin, jonka kanssa voi hyvillä mielin lähteä ulos myös märällä ja kylmällä säällä.
Talvikengät: vielä pohdinnassa
Talvikengät ovat vielä valitsematta. Tässä haluan kiinnittää erityisesti huomiota siihen, että kenkä on taaperolle sopivan kevyt, lämmin ja vedenpitävä – mutta ennen kaikkea hyvän mallinen pieneen jalkaan. En halua ostaa kenkiä vain sen perusteella, että ne näyttävät hyvältä, vaan tässä kohtaa sovittaminen ratkaisee paljon.
Hanskat: Polarn O. Pyret Blizzard
Hanskoiksi valitsimme Polarn O. Pyretin Blizzard-tumput. Taaperon kanssa hanskoissa tärkeää on, että ne ovat riittävän lämpimät, pysyvät kädessä ja ovat mahdollisimman helppo pukea.
Välikerrasto: Polarn O. Pyretin merinohaalari
Välikerrokseksi päädyimme Polarn O. Pyretin merinohaalariin, joka meillä on ollut käytössä ja josta olen tykännyt välikaudellakin. Merinovillainen haalari on helppo pukea talvihaalarin alle ja tuo lämpöä ilman, että taaperon päälle tarvitsee pukea montaa paksua kerrosta.
Lopputulos?
Meidän talvivarustuksemme rakentuu siis aika yksinkertaisesta ajatuksesta: hyvä talvihaalari, lämpimät hanskat ja toimiva merinokerros, ja vielä sopivat talvikengät näiden kaveriksi.
En halunnut lähteä ostamaan kaikkea mahdollista vain varmuuden vuoksi, vaan panostaa muutamaan sellaiseen tuotteeseen, joiden uskon oikeasti palvelevan meidän arjessa.
Nyt enää talvikengät pitäisi päättää. 😄
Näillä lähdetään kohti talvea, ja toivotaan, että pieni taapero pysyy lämpimänä, kuivana ja ennen kaikkea pääsee nauttimaan talvesta täysillä. 🤍
